sunnuntai, 22. lokakuu 2006
Hengellinen elämäkerta osa 2
Isä vei minut Pelastusarmeijan pyhäkouluun. Muistan olleeni niihin
aikoihin paatunut. Minua inhotti, kun Pelastusarmeijan tädit puhuivat
synneistä. Minusta tuntui, kuin he olisivat yrittäneet tunkeutua
sisimpääni. En halunnut tätien tietävän mitään siitä mitä minä
ajattelin ja tunsin. Joskus pyhäkoulussa esitettiin alttarikutsu ja
jotkut kiltit tytöt menivät alttarille katumaan syntejään. En voinut
ymmärtää sellaista nöyristelyä. En tuntenut mitään vetoa alttarin
suuntaan. Muistan pelänneeni, että jonakin päivänä kaikki syntini
tulisivat kuitenkin vääjäämättä julki. Raamatussa taidettiin vihjailla
jotain siihen suuntaan. Minulla ei ollut mitään muita merkittäviä
syntejä, mutta olin kova valehtelemaan. Kerroin perättömiä tarinoita
päteäkseni koulukaverien silmissä, mutta peittelin myös omia
rikkomuksiani, esimerkiksi sitä, etten mennytkään suoraan koulusta
kotiin, vaan jäin kaupungille ajelemaan liukuportaissa. Sitä ei olisi
saanut tehdä ja kun äiti kotiin tullessa kysyi, olinko tullut suoraan
kotiin, väitin tulleeni. Mikä siis oli valhe. Minä en voinut koskaan
ymmärtää, miksi äiti halusi minun viettävän iltapäivän pitkät tunnit
yksin kotona, missä oli tylsää ja yksinäistä ja sitä paitsi liian
kylmä. Minun oli paljon hauskempi olla kaupungilla ja tuntui
merkilliseltä että tämä haluttiin minulta kieltää. Nykyään ymmärrän
tietysti, että äiti oli varmaan huolestunut kun huinin kaupungilla.
Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että olin aika fiksu kun en
totellut, vaan tein niin kuin itse tahdoin, syntiä tai ei.
Kommentit