Minua kiehtoo se miten Augustinus puhuu hengellisestä kehityksestä muistamisena. Ihmisen sielussa -analogisesti Jumalan kanssa -näkyy muistin, ymmärryksen ja tahdon kolminaisuus. Muistilla ei tässä tarkoiteta empiiristä muistia joka varastoi vaikutelmia ja elämyksiä, vaan metafyysistä muistia joka säilyttää sen minkä olemme saaneet suoraan Jumalalta luomisessa. Koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, hän on koko olemukseltaan Jumalaan päin suuntautunut. Augustinus sanoo: Sinä olet luonut meidät yhteyteesi ja meidän sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon Sinussa. Stinissen sanoo, että ihminen on luotu rakastumiseksi Jumalaan. Ihmisen muistissa elää tämä alkuperäinen, perustava Jumalaan päin suuntautuminen, jonka Jumala vuodattaa ihmiseen kohdatessaan hänet. Tuntematon keskiajan munkki kirjoittaa mietiskelyssä Kristuksen ylösnousemuksesta: Vaimo, ketä etsit? Se jota etsit on sinun omaisuuttasi...Hän on sinun sisimmässäsi, ja sinäkö etsit häntä ulkopuolelta? Sinun sydämesi on minun hautani. Siellähän minä en ole kuollut. Minä lepään sydämessäsi, ikuisesti elävänä. Sinun sielusi on minun puutarhani. Minä viljelen ja vartioin paratiisiani. Sinun kyyneleesi, rakkautesi, kaipuusi, kaikki se on minun työtäni.