Kristinuskossa Jumala halusi lähestyä ihmistä ja tulla itse ihmiseksi. Minusta tämä ajatus on kristinuskossa jotenkin vähän hukattu. Jos ajattelen saamaani opetusta, niin enemmän on aina painotettu, että Kristus on Jumala. Hän kyllä teki maan päälle merkillisen intervention pari tuhatta vuotta sitten, mutta vetäytyi sen jälkeen taivaaseen. Meille opetetaan, että Jeesus pitäisi ottaa sydämeen, hän elää tänäänkin ja voi vaikuttaa meidän elämäämme, mutta jotenkin kai ajattelemme, että hän elää nimenomaan Jumalana. Ei niinkään ihmisenä. Kuitenkin oppi Jeesuksesta samanaikaisesti ihmisenä ja Jumalana on aika perusasia kristinuskossa. Me emme tietenkään voi enää kohdata Jeesusta ihmisenä samalla tavalla kuin porukat siellä Palestiinassa, mutta muut ihmiset me voimme kohdata. Jesuiitat kai ajattelevatkin, että ihmisten kohtaaminen, Kristuksen näkeminen jokaisessa vastaantulevassa ihmisessä, on avain myös Kristuksen Jumaluuden ymmärtämiseen.

Meillä on sellainen sitkeä ajatus, että hengellisyys on pelkästään henkimaailman asioita. Että se on jotain arjen ulkopuolella olevaa, irrallaan tästä raadollisesta elämästämme. Mutta kristinuskon idea kai alunperin oli toinen. Kun Jumala tuli ihmiseksi, hän osoitti että hengellisyys kuuluu ihmisyyteen, hengellisyys on ruumiillisuutta. Se on normaalia, joka päiväistä elämää.

Nythän Heidi Liehu on julkaissut kirjan Ihana Kristus. Kiinnostaisi lukea.