En jaksa edetä kronologisesti. Minun on pakko kertoa tämä juttu ensin. Oli varmaan vuosi kaksituhattayksi, marras-joulukuun vaihde ja olin käymässä Tampereella joidenkin tuttujeni kanssa. Olimme olleet yötä hotellissa ja lähdimme sunnuntaiaamuna kävelemään. Tajusin yhtäkkiä, että olimme tuomiokirkon vieressä ja muistin että siellähän on se hieno taulu. Ryntäsin sisälle kirkkoon. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että sunnuntaiaamupäivällä kirkossa voisi olla jotain ohjelmaa ja hämmästyin huomatessani, että kirkko oli täynnä väkeä. Urut pauhasivat ja ihmiset seisoivat käytävällä. Ystäväni nykivät minua hihasta, hei mennään pois, täällä on ihmisiä. Minä tuijotin alttaritaulua joka näytti jotenkin hohtavan ja leijuvan ilmassa silmieni edessä. Tajusin yhtäkkiä että oli ensimmäinen adventti ja ihmiset olivat menossa ehtoolliselle, enkä sillä hetkellä olisi oikeastaan halunnut muuta kuin jäädä kirkkoon, osallistua ehtoolliselle, vaikka en ymmärtänyt miksi. Siinä ei ollut varsinaisesti järkeä, mutta muuten vain koin että seisoin uuden elämän kynnyksellä ja katsoin aivan suoraan valoa kohti. Mutta sitten minä kuuntelin ystäviäni, jotka sanoivat että meidän on häivyttävä sieltä, ja niin minä annoin heidän taluttaa itseni ulos. Minusta tuntui, kuin olisin ollut aivan vähällä päästä kotiin, mutta sitten kirkon ovi sulkeutui takanani, jäin jälleen omaan yksinäiseen pimeyteeni ja taivaalta satoi räntää. Me jatkoimme matkaa ja muistan miten tyhjänpäiväiseltä kaikki tuntui.